Ristimaa Customs

Rakkaasta harrastuksesta palkinto­korokkeille

Juha Ristimaan omien autojen maalausten ja rakennusprojektien myötä ja vuosien aikana rakkaasta harrastuksesta muotoutui myös muita autonrakentajia palvelevaa toimintaa, joka tänä päivänä tunnetaan nimellä Ristimaa Customs.

Vuonna 2008 tehtiin Ristimaan maalaamolla isoa projektia, ”Legendaa”, josta se ajatus sitten lähtikin, että miksei näitä voitaisi tehdä myös muille. Ympärillä oli omien taitojen lisäksi myös osaavia verhoilijoita ja maalareita, jotka olivat mukana myös Legendan rakentamisessa.

– Alettiin tehdä tutuille autoja, kuten esimerkiksi Rami Tynjälälle ja Timo Haavistolle ja siitä sana kai sitten alkoi kiriä, että meiltä saa persoonallisia vaihtoehtoisia ideoita autojen maalaukseen ja rakentamiseen, Juha Ristimaa muistelee.

– Meillä on hyvät tilat Lapualla, jossa pystyy maalaamaan ja auto olemaan myös pidemmän aikaa erikoismaalarin hyväiltävänä, Ristimaa selvittää.

Ristimaa Customs

Erikoismaalareiden kanssa tehdään yhteistyötä ja hallissa on ollut useampikin taiteilija ja erikoismaalari työstämässä autoja, kuten Perttu Papunen, Simo Riikonen, Jussi Säteri sekä Simon Ahlsved. Ohjaamomuutoksissa meillä on erittäin pätevä yhteistyökumppani Veli Laitila, joka tekee verhoilut autoihin.

Palkittu Ristimaa Customs